sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Yön kantaja

                                                               Otava, 2017. 380 s.


Työt ovat vieneet mukanaan viime aikoina niin, ettei ole entiseen tapaan ehtinyt bongailla tulevia kirjauutuuksia ja miettiä valmiiksi mitähän tulisi lukemaan. En ole harmikseni ehtinyt edes pääkirjastoon asioimaan, vaan olen tehnyt viikoittaisia pikapyrähdyksiä kirjastoautoon, josta nappaillut mukaani kirjoja, joiden lainaamiseen pääsyy on ollut "tätä ainakaan en ole muistaakseni lukenut aiemmin".

Tällä tapaa mukaani tarttui Katja Kallion uusin teos "Yön kantaja". Olen aikoinani lukenut Kallion kaksi ensimmäistä romaania Kuutamolla ja Sooloilua, joista ensimmäisestä pidin todella paljon ja siitä tehty elokuvasovituskin on mielestäni onnistunut. (Peter Franzen, aahhh...💕) Sooloilua jäi minun mielestäni jotenkin puolitiehen, vähän pintaraapaisuksi aiheestaan, joka kylläkin oli ideana hyvä, enkä erityisemmin välittänyt kirjasta tehdystä elokuvasta. Ehkä siksi minulta on jäänyt tutustumatta Katja Kallion seuraaviin teoksiin, mutta nyt aion kyllä jossain vaiheessa tarttua niihinkin, sillä mielestäni Kallio on kehittynyt kirjoittajana aivan valtavasti ja tästä kyseisestä kirjasta pidin erittäin paljon.

Yön kantajan tarina perustuu oikeasti eläneen naisen Amanda Aaltosen (1865-1918) vaiheisiin nuorena irtolaisena ja maailmanmatkaajana, kuumailmapallolentäjän rakastajattarena sekä Seilin mielisairaalasaaren asukkaana. Teos herätti monenlaisia tunteita, on suorastaan haastavaa koittaa jäsennellä ajatuksiaan Amandan tarinasta. Päällimmäisenä tunteena on jonkinasteinen helpotus; onneksi emme enää elä tuonkaltaisessa maailmassa, jossa mielenterveyspotilaita ja naisia ja köyhiä kohdellaan noin tyrmistyttävän huonosti ja epäoikeudenmukaisesti.  Eihän enää nuori ihminen joutuisi vankilaan useaan otteeseen siitä syystä, ettei hänellä ole kotia, minne mennä? Eihän naista enää laittettaisi loppuiäkseen mielisairaalaan, jos hänellä on ollut suhteita useisiin miehiin ja viettänyt "rietastelevaa" elämää, vaikka onkin usein harrastanut niitä suhteita henkensä pitimiksi.
Eihän ketään laiteta enää pakkopaitaan päivä,- ja viikkokausiksi jos hänen mielialansa vaihtelevat, eikä kaikki suju kuten hoitajien mielestä pitäisi. Eihän?

Kuinka vähän naiselta sallittiinkin maailmankaikkeuden mittakaavassa silmänräpäys sitten, viime vuosisadan alussa, kuinka ahtaisiin raameihin piti sopia että sai elää muiden ihmisten joukossa. Hienoja henkilöhahmoja sisältyy tähän teokseen, joka tuo lähelle ne ajat, jolloin yhteiskuntaluokka ja sukupuoli määrittivät jo syntymässä sen, mihin ihminen saattoi elämässään pyrkiä.  Amanda oli tyttö, joka halusi kokea, elää, matkustaa, olla vapaa ja tehdä mitä haluaa. Hänen toimissaan ja käytöksessään voi nähdä toki piirteitä monestakin mielenterveyteen liittyvästä ongelmasta kuten esim. keskittymishäiriöistä tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta voi olla että  Amanda oli vain vapaa sielu. Auktoriteetteihin ja käskyihin Amanda suhtautui välinpitämättömästi niin kauan, kunnes niiden tottelemisesta tuli Seilin saarella välttämätön pakko.

Kuitenkin, vankinakin ollessaan täysin eristyksissä muusta maailmasta
 Amanda saa luotua saarelleen itselleen jonkinlaisen elämän. Hän ystävystyy muiden, monista eri syistä saarelle joutuneiden naisten kanssa ja saa kokea jopa salaisen rakkauden. Elämä on karua, rankkaa ja välillä sietämätöntä, mutta kuten ihmisissä yleensä, jostain kohoaa aina toivo ja elämänhalu. Kirjan kieli on notkeaa ja oivaltavaa, mennyt aika viriää silmien eteen kuin elokuvassa. (tästä kirjasta saisi muuten upean elokuvan tai tv-sarjan!) Ihmisen mieli on myös notkea, vaikka se välillä säröilee ja melkein hajoaa, löytää se kuitenkin jostain voimaa sopeutua. Kallio on selvästikin tehnyt runsaasti tutkimustyötä aiheestaan, entisaikojen miljööt ja mielisairaiden hoitokäytännöt ovat ilmeisen hyvin hallussa.

Taaskin, kuten The Handsmaid´s Tale - sarjaa katsoessa,  mielenpäälle kohoaa huoli tästä ajasta ja naisen asemasta maailman mittakaavassa. Mitä on tapahtumassa? Onko miehisellä politiikalla tarkoitus ajaa naisia taas johonkin muottiin, miesten vallan alle. Toivottavasti emme anna sen tapahtua. Katja Kalliolle kiitokset mahtavasta lukuelämyksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti